Facebook perusteita

 

Ensin perusasiaa eli Facebook on yksityinen Yhdysvaltalainen yritys. Ja perustaltaan siis sen on tarkoitus tuottaa voittoa. Facebook ei siis ole julkista palvelua. Facebook on ollut julkinen vuodesta 2004 ja aluksi palvelu oli tarkoitettu vain Harvardin opiskelijoille. Vuodesta 2006 saakka Facebook on ollut käytettävissä kaikille yli 13 vuotiaille.

Facebookin on perustanut Mark Zuckerberg ja hän edelleen Facebookin suurin omistaja.

2017 Facebookilla on 1.8 miljardia aktiivista käyttäjää. Suomessa käyttäjiä on2.5 miljoonaa.  (Luvut ovat peräisin Mikro bitin artikkelista) . Sillä on maailmanlaajuisesti yli 14000 työtekijää ja 2009 alkaen se on tuottanut voittoa. Facebookin käyttö on ilmaista ja raha tulee mainonnasta.

Suomessa Facebook alkoi levitä 2007 ja suomenkielinen versio ilmestyi 2008.

Käyttäjälleen Facebook tarjoaa mahdollisuuden kuvallisen käyttäjäprofiilin luomiseen sekä yhteydenpitoon ystävien kanssa. Facebookissa voi myös liittyä erilaisiin ryhmiin ja keskustella niissä vaikkapa kaupungin asioista. Facebookin kautta voi myös saada tietoa tulevista tapahtumista.

Miksi siis liityisit Facebookiin?


-Hyvä tapa pysyä kärryillä siinä mitä vaikka Orivedellä tapahtuu. Monista tapahtumista ilmoitellaan Oriveden tulevat tapahtumat ryhmässä ja monilla yhdistyksillä tai kylillä on omat ryhmänsä.

-Jos sinulla on ystäviä tai sukulaisia jotka ovat innokkaita Facebook-kirjoittelijoita on heidän kuulumisiaan hauska seurata.

-Hyvä tapa kertoa omia kuulumisiaan tutuille, tiedottaa itse järjestämistään tapahtumista tai mielipidevaikuttaa kirjoittamalla itse ryhmissä.

 

 

Facebookin peruskäsitteet


– Facebookkia käyttävillä ihmisillä on siis Facebook tili ja Facebook profiili. Tapana on esiintyä omalla nimellään ja itse asiassa Facebookin käyttäjäehdot edellyttävät oman nimen käyttöä.

-Facebookin käyttäjät voivat olla keskenään kavereita. Kaveruus on molemminpuolinen suhde eli siis kun lähetät kaverikutsun jollekulle tämän pitää hyväksyä se ennen kuin olette kavereita Facebookissa.

-Yritykillä, organisaatioilla ja brändeillä voi olla Facebookissa sivuja.
Esimerkki (https://www.facebook.com/pornapoika/?fref=ts). Jos haluat nähdä jollakin sivutolla julkaistuja asioita omassa uutisvirrassasi voi tykätä sivusta. Silloin saa sen päivityksiä omaan uutisvirtaasi

-Joidenkin julkisuuden henkilöiden kohdalla Facebook on vahvistanut että kyseinen sivusto tai profiili on sen henkilön tai järjestön sivu. Tämä merkitään sinisellä merkillä . Esimerkki (https://www.facebook.com/niinisto/?fref=ts).

-Fcebookissa on myös ryhmiä joissa ihmiset joilla on jokin yhdistävä tekijä voivat keskustella. Esimerkki (https://www.facebook.com/groups/631061537009896/).

tämän postauksen kuvat on poimittu palvelusta Pixabay ja käyttäjiltä Alexas_Photos ja Geralt. Kannattaa käydä katsomassa. Kummallakin on upeita kuvia.